Suntuubi-palvelussa käytetään evästeitä. Palvelua käyttämällä hyväksyt evästeiden käytön. Lue lisää. OK

Runoileva ”punapäällikkö” ja Pakkasen emännän turvatakuut

Ilkka Markkula 2018

Ilmestynyt Urjalan Joulu -lehdessä 1918. Löytyy kuvitettuna  facebookista: https://www.facebook.com/notes/kehro/runoileva-punap%C3%A4%C3%A4llikk%C3%B6-ja-pakkasen-em%C3%A4nn%C3%A4n-turvatakuut/2557073210970337/?_rdc=1&_rdr

 

Kehrolainen talonemäntä Hilja Pakkanen on 1930-luvulla kirjoittanut laajahkon muistelman vuoden 1918 kapina-ajasta. Hän kertoo sujuvasanaisesti ja perusteellisesti, miten Pakkasen vauraan talon isäntäväki joutui kokemaan kovia punavallan alla. Tappouhkailut eivä Pakkasten kohdalla toteutuneet, mutta pidätettyinä olivat vuorollaan niin isäntä kuin emäntäkin. Lisäkiusaksi kävivät talon omat piiat, jotka kääntyivät työnantajiaan vastaan.  Punakaartilaisia kestittiin auliisti talon ruuilla, ja piiat raportoivat isäntäväen tekemisistä niin uutteraan, että  jopa kaartin  johto siihen välillä työliintyi.
Koko kertomuksen voi lukea painettuna esimerkiksi Matti Pakkasen toimittamasta Kehron kyläkirjasta. Tässä  kerrotaan vain tapaus emännän Helsingin -matkalta. Hilja Pakkanen koetti etsiä apua tukalaan tilanteeseen mistä vain sai. Hän onnistui hankkimaan  kulkuluvan Helsinkiin,  varsinaisena asiana  hakea veljenpoika maalle ruokapulan vaivaamasta kaupungista. Tarmokas emäntä päätti samoin tein pyrkiä punaisten hallituksen eli Kansanvaltuuskunnan edustajien puheille, ja pyytää suojelua paikallisten punaisten mellastelulta. Kansanvaltuuskunta oli näet julistanut, ettei rauhallisia ihmisiä saanut turhaan häiritä. Jonkinlainen audienssi järjestyikin. Näin tapahtumia kuvaa Hilja Pakkanen itse:
”Ehtoopuolella pääsin Helsinkiin ja veljeni luo. Puhuin heti asiani, ja päätettiin, että ainakin Ilmari tulee mukanani, mutta missä tavata herroja? Veljeni tiesi, että Tokoi ja Haapalainen olivat paenneet pois Viipuriin, ja punaisten ylipäällikkyys oli nyt Kasperi Tantun käsissä, joka oli hänelle tuttu. Tanttu oli hänen entinen kurssitoverinsa, musikaalinen mies, olivat ennen olleet paljonkin yhdessä. ....Veljeni esitteli minut hänelle maalta juuri tulleena. Tanttu kyseli kiihkeästi punaisten toiminnasta kotipuolessani ja avoimesti kerroin kaikki vangitsemiset, ryöstöt, pahoinpitelyt ja murhat. Hän pudisteli päätään ja sanoi, että vain huligaanit niin tekevät. Se ei ole heidän ohjelmansa. Kun puhuin, kuinka väärin meitä syytetään ja henkeen asti uhataan, sanoi hän jo ennenkin kuulleensa sellaista tehdyksi, mutta ne pitää oikein todistettuina hänelle ilmoittaa, että sellaiset saavat rangaistuksen. Ennen lähtöään hän kirjoitti minulle ns. suojelukirjan, mutta kun hänellä ei ollut mukanaan sinettiä, käski tulla seuraavana päivänä kello 10 hänen kansliaansa (en muista minne) sinetin saamista varten...Seuraavana päivänä menin kälyni kanssa tapaamaan Tanttua. Pitkällä käytävällä hän tuli meitä vastaan frakkipuvussa, valkea rinta, ja hanskat kädessä. Ystävällisesti hän otti meidät vastaan ja vei yksityishuoneeseensa, ja tilasi kahvit, jotka tuotiin hienojen leivosten ja torttujen kanssa. Annoin hänelle kirjeensä, johon hän löi useampaan paikkaan leiman, jossa oli sanat: ”Suomen Vallankumouksellinen Ylioikeus”. Se kirje on vielä säilössä. Antaessaan sen minulle, hän sanoi: ellei miehenne poistu paikkakunnalta eli vehkeile valkoisten kanssa, on hän turvassa. Jos joku yrittää häntä syyttömästi vangita eli tekee mitään pahaa, ilmoittakaa se heti minulle, niin katsokoon se eli ne kuinka heidän sitten käy.”
Hilja Pakkasen mukaan tapaaminen Tantun kanssa siis tapahtui Kansanvaltuuskunnan tai ainakin kahden sen jäsenen jo paettua Viipuriin. Tässä kohtaa  muistikuva on  parissa vuosikymmenessä muuttunut, tai sitten Helsingin huhut ovat ennakoineet tulevaa. Tantun kirje on  päivätty 21.-22.3. 1918, ja Kansanvaltuuskunnan pako Viipuriin tapahtui vasta huhtikuun alkupuolella. Myös Tantun asemasta punaisten johdossa emännälle tai hänen veljelleen on jäänyt väärä käsitys. Kasperi Tanttu ei  ollut minkään sortin päällikkö punakaartissa, ei edes sen jäsen. Hän kyllä työskenteli punahallinnossa, mutta melko vaatimattomissa ja täysin siviililuontoisissa tehtävissä, tapaamisen aikaan Vallankumousylioikeuden sihteerinä.
On  hyvin mahdollista, että Kasperi Tanttu on itse antanut ymmärtää olevansa vaikutusvaltaisemmassa asemassa kuin todella oli. Ennen kumousteille lähtöään hän oli luonut  uraa kirjailijana, runoilijana ja kääntäjänä, ja esiintyi myös  paljon puhujana. Tanttu oli lähtöisin erittäin köyhistä oloista, mutta lahjakas ja sitkeä kun oli, hankki opillista sivistystä kansanopistossa ja itseopiskelulla.  Kunnianhimoinen, ristiriitainen ja boheemi kynäilijä piti elämässään yllä monia rinnakkaisia rooleja, ja oli taipuvainen tärkeilyyn. Ilmeisesti hän omaksui  yhdeksi roolikseen tuiman punakaartipäällikön, vaikka ei todellisuudessa osallistunut punaisten aseelliseen toimintaan. Tätä näytelmää hän lienee esittänyt muillekin kuin Pakkasen emännälle, koskapa jossain vaiheessa otatti itsestään lavastetun valokuvan, jossa julmistelee hampaisiin asti aseistettuna.
Tantun ”suojelukirjeen” teksti kuuluu näin:

”Maanviljelijä Pakkaselle Urjalaan

Vaimonne valituksen johdosta ilmoitan, että omaisuutta ei voida takavarikoida ellette todistettavasti aijo salaa hukata sitä ennen ylioikeuden päätöstä, eikä Teitä voida vangita ellei voida todistaa että olette aikonut karata paikkakunnalta.
Vallankumousoikeudet eivät saa tuomita varallisuuden vaan rikoksen mukaan. Kaikki syytteet on tarkasti todistettavat, eikä tuomiota saa perustaa arveluihin ja luuloihin. Ylioikeus kumoaa kaikki väärät tuomiot ja huonosti käsitellyt asiat palauttaa Alioikeudelle uudelleen käsiteltäväksi.
Olkaa hyvä ja näyttäkää tätä kirjelmääni Toijalan Vallankumousoikeudelle. Olen varma siitä että he menettelevät tuomioissaan harkitusti kunhan tutustuvat tehtäväänsä, huomaavat että vallankumouksen tehtävä on kukistaa sortaja eikä vaihtaa sitä.
Vaimonne selvittelyt kuultuani voin Teille vakuuttaa, että asia tulee sakon suhteettoman suuruuden tähden palautettavaksi Ylioikeudesta Alioikeuteen.

Kunnioittavasti:
Kasperi Tanttu
Ylioikeuden sihteeri
Helsinki, 21/III 18

Teksti jatkuu vielä seuraavana päivänä tehdyllä mainnalla, ettei sakkotuomion asiakirjoja ole Ylioikeuteen tullut. Turvatakuiksi asiakirja vaikuttaa sanamuodoiltaan melkoisen pehmeältä, tiukemmin siinä otetaan kantaa vain Toijalan vallankumousoikeuden Pakkasen isännälle määräämään , valtavan suureen sakkomaksuun.  Mutta ilmeisesti virkakieli ja Ylioikeuden  leimat tekivät riittävän vaikutuksen ainakin Kehron punaisiin. Emäntä kertoo, että kun kirje  palveluskunnan kuullen luettiin, ei kiväärimiehiä enää nähty komentelemassa ja piioistakin tuli pienisuisempia.
Tantun itsensä kävi huonommin. Hän lähti Kansanvaltuuskunnan matkassa Viipuriin, mutta ei jatkanut pakoa Pietariin, vaan kääntyi takaisin. Kouvolassa hän jäi tai jättäytyi valkoisten vangiksi ja ammuttiin. Hänen lavastettu punapäällikköroolinsa kuitenkin jäi eloon, sillä valokuva julkaistiin yhtenä punikkiroiston prototyyppinä ainakin Suomen Kuvalehdessä ja kirjassa Suomen Vapaussota kuvissa. Runoilijana hänet leimattiin kumouskiihottajaksi. Oli hänen kynästään jokunen sen suuntainen  runo lähtenytkin, tyyliin ”Toveri, kivääri käteesi ota! Syttynyt on pyhä, siunattu sota”. Pääosin Tanttu kuitenkin kirjoitteli aivan muuta. Paitsi kirjastojen uumenista, hänen runojaan löytyy kymmenittäin myös netistä. Ainakin mitallisen runon ystävän kannattaa  tutustua näihin riimeiltään ja rytmiltään tarkkoihin, aiheiltaan hyvin vaihteleviin hengentuotteisiin, joista ei huumoriakaan puutu. Näytteeksi kuitenkin vakavampi teksti, muotopuhdas sonetti ”Ystävän haudalla”. Jälkiviisaasti sen voi lukea puolittain toteutuneena ennustuksena runoilijan omasta kohtalosta:

Pois vaikeroijat! Itkeä ei sovi
tään avonaisen haudan partahalla:
hän ilakoiden kulki mailmalla,
pää pystyssä ja avarana povi.
Hän tiesi nuorena pois kuolevansa,
siks nautinnolla joka hetken eli,
jos kohta rinnan alla viileskeli
se tauti joka teki tuhoansa.
Hän häipyi elämästä hiljalleen
kuin katoo läikkylaine illan veen,
min peilipintaan piirtää lokin siipi;
ja kuolokin, niin kolkko vieras muille,
ol’ hälle hellä kuin vain valituille:
hän taloon yöllä huomaamatta hiipi.

©2019 layout1 - suntuubi.com