Suntuubi-palvelussa käytetään evästeitä. Palvelua käyttämällä hyväksyt evästeiden käytön. Lue lisää. OK

Vernerin kirjallinen muotokuva

 Suomen sisällissotaa ja sen jälkeisiä levottomia vuosia käsittelevässä tietokirjallisuudessa on lukuisia, enimmäkseen lyhyitä mainintoja Verner Lehtimäestä. Hän ehti olla mukana monessa, ja näyttäytyy siten yllättävän erilaisissa rooleissa, aina kirjan aihepiirin mukaan. Esimerkiksi Heikki Ylikankaan  ”Tie Tampereelle” kertoo pohjoisen rintaman ja Tampereen taistelujen punakomentajasta. Jukka Nevakiven ”Muurmannin legioonassa” tapaamme brittiarmeijan everstin asepukua kantavan bolsevikkiagentin. Markku Salomaan ”Punaupseerit” näyttää punalaivaston lentäjän puolustamassa Pietaria valkokenraali Judenitsin joukoilta.

 Kaarlo Isotalo kirjoitti 1986 elämäkerran Vernerin veljestä, kirjailija ja kansanedustaja Konrad Lehtimäestä.  Siinä hän kuvaa lyhyesti myös sotaisille teille lähteneiden nuorempien veljesten, Vernerin ja Jalmarin elämänvaiheet.

 Verner Lehtimäen poikkeuksellisen värikkäät ja monipolviset elämänvaiheet huomioonottaen on oikeastaan merkillistä, että hän sai oman elämäkerran vasta vuonna 2005. Elämäkerturiksi ryhtyi veljenpojan poika Kimmo Lehtimäki, ja kirja on nimeltään ”Verner Lehtimäki – punapäällikkö”. Vaikka nimihenkilö ja myös ehdoton päähenkilö onkin Verner, kerrotaan tässä kirjassa myös ensimmäistä kertaa laajemmin Lehtimäen veljessarjan nuorimmasta, Jalmarista.

 Kimmo Lehtimäen kirja on pitkän ja sinnikkään tutkimustyön tulosta ja sen aineisto on kunnioitettavan laaja. Silti suuren punaisen seikkailijan elämänvaiheissa riittää myös hämäriä kohtia ja avoimia kysymyksiä – ja sellaisiksi ne ehkä jäävätkin. Suuri osa Verneriä käsittelevästä kirjallisesta aineistosta on kirjoitettu poliittisin tarkoitusperin, suorastaan propagandamielessä, ja kuvaus on siten suuntaan tai toiseen vääristetty. Hänen toimintaansa 1920- ja 1930-luvulla liittyy luultavasti myös tahallista salaamista, olihan kyse sotamateriaalikaupoista ja mitä todennäköisimmin myös vakoilusta.

 Aikalaiskirjallisuudessa Verner Lehtimäestä löytyy myös mainintoja. Näistä kirjoista voi kohtuullisen luotettavasti nähdä, missä Verner kulloinkin toimi. Toiminnan laadusta ja miehen luonteesta esitetään kuitenkin aivan vastakkaisia kuvauksia, aina kirjoittajan poliittisten tavoitteiden mukaan. Valkoisessa ”vapaussotakirjallisuudessa” Verner tietenkin esitetään suuren mittakaavan roistona, hänestä luodaan suorastaan demoninen hahmo. Laajimmat tämän sävyiset kuvaukset löytyvät Otto Itkosen, Vilho Halmeen sekä ”Tatu Valkosen” salanimellä kirjoittaneen Ilmo Lassilan kirjoista. Ne ilmestyivät 1920- ja 30-lukujen taitteessa, kun sisällissodasta oli kulunut n. 10 vuotta. Lukijalle esitellään armoton punainen hirmuvaltias, suurryöstöjen, tuhotöiden ja murhien toimeenpanija, joka tarvittaessa muuntautuu myös kaksinaamaiseksi hämärämieheksi. Hänet leimataan myös juopoksi ja häikäilemättömäksi oman edun tavoittelijaksi vailla mitään todellista vakaumusta. Ilmo Lassila analysoi jopa hänen psyykkistä rakennettaan, todeten olleensa ”tekemisissä henkilön kanssa, jolla oli väkivaltainen luonne ja jolta puuttui sydän”.

 Punaisten näkökulmasta kirjoitetussa ”luokkasotakirjallisuudessa” ei Verner Lehtimäestä näytä olevan mainintoja hänen oikealla nimellään. Sitä voi vähän ihmetellä, kun hän kuitenkin kuului punapäälliköistä tunnetuimpiin ja oli punaisten rivimiesten keskuudessa arvostettu. Varovaisuuteen tietysti on tuona ajankohtana ollut syytäkin jo Suomeen jääneiden sukulaisten turvallisuuden takia. Mutta vaikka nimi jää säännönmukaisesti mainitsematta, on Vernerin vaiheita kuitenkin käytetty kirjojen aineksina. Selkeimmin hän on ollut esikuvana Kaarlo Vallin ”Liekeissä”-romaanin päähenkilölle.   Vallin ”Hannes Valtimo” on varsinkin kirjan alkupuolella ilmetty Verner Lehtimäki aina vaatetuksen yksityiskohtia myöten, vaikka toki hahmoon on jostain muualtakin aineksia otettu. Valli tunsi Vernerin sangen hyvin, koska palveli sisällissodan aikana tämän ratsukomppaniassa.
Hannes Valtimo on hyvin idealisoitu henkilö, suorastaan epäuskottavan ylivertainen sankarihahmo.   Kirjan loppupuolella hän joutuu Vernerin todellisista vaiheista poiketen valkoisten vangiksi ja teloitusryhmän eteen.

 Venäjällä kirjailija Gennadi Fish kirjoitti Suomen sisällissodasta kertovan romaanin ”Kljatwa” (suomeksi ”Vala”), jonka päähenkilönä Verner Lehtimäki esiintyy omalla nimellään. Tätä kirjaa ei kuitenkaan koskaan suomennettu, toisin kuin Fishin kaksi muuta Suomi-aiheista teosta. Vala-kirjan juoneen on lisätty paljon fiktiivistä ainesta, mutta pääpiirtein tarina noudattaa Vernerin todellisia vaiheita sodan aikana. Henkilönä myös Fishin kirjan Verner on kuvattu sangen ihannoivaan sävyyn. Yksi yllättävä tahra sankarin kilpeen kuitenkin tulee: kirjan Verner ampuu häikäilemättömästi valkoisten puolelta tuleen rauhanneuvottelijan, koska aselepo ei sovi hänen suunnitelmiinsa. Tapaus ei ole ainakaan Fishin mielikuvituksen tuotetta, vaan hän on mitä ilmeisimmin kuullut sen suomalaisilta punapakolaisilta. Jotkut  punavangit kertoivat kuulustelijoilleenkin tapauksesta, tosin monenlaisina eri versioina. Kummalliseksi asian tekee se, että valkoisten puolella ei tällaisesta rauhanneuvottelijasta tai lähetistä tiedetty mitään. Mutta jos kyseessä oli pelkkä huhu, niin miksi Fish laittoi sen kirjaansa? Ja toisaalta, vaikka se olisi ollut tottakin, on vaikea ymmärtää sen mukaan ottamista. Miksi rumentaa ylevän sankarin kuvaa moisella törkeällä teolla? Ehkäpä teko, oli sitten totta tai ei, kuitenkin sopi sosialistiseen sankari-ihanteeseen. Osoittihan se ainakin päättäväisyyttä ja armottomuutta luokkavihollisten suhteen.

 Fishin kirjojen myöhempiä painoksia korjailtiin muuttuneiden poliittisten tilanteiden kannalta soveliaampaan muotoon. Vala-romaanin päähenkilön etunimikin vaihtui tuolloin Jalmariksi. Kun nuorempi veli ehti kuolla sairauteen ennen 1930-luvun puhdistusten alkua, hän kaiketi sopi sankariksi kansanvihollisena teloitettua Verneriä paremmin. Samanlainen häivytys kohtasi kirjassa sivuhenkilönä esiintyvää Konrad-veljeä, jonka kirjat joutuivat Stalinin aikana Neuvostoliitossa epäsuosioon. Nimeksi vaihtui ”Irmari”, mikä viitannee Irmari Rantamalankin nimellä esiintyneeseen Algot Untolaan alias Maiju Lassilaan. Näin valkoisten 1918 surmaama kirjailija sai korvata porvarilliseksi leimatun ammattiveljen.

 Suomalaisessa aikalaiskirjallisuudessa Verner Lehtimäki siis joutui omiensa vaikenemaksi, vastapuolen paiskoessa lokaa sitäkin uutterammin. Mielenkiintoista on, että sama kuvio näyttää toistuvan vielä vuosikymmeniä hänen kuolemansa jälkeenkin.

Vielä niinkin myöhään kuin 1973 Ali Alava kertoili jämerässä vapaussotakirjallisuuden hengessä punaemigranttien tihutöistä kirjassaan ”Punaiset etappimiehet”. Siinä hän mainitsee mm., kuinka Lehtimäen veljekset johtivat Talvisodassa venäläisiä pommikonelaivueita Turkuun. Niin Verner kuin Jalmari olivat Talvisodan aikaan kylläkin jo kuolleet, mutta kerrankos sitä kirjailija erehtyy. Tosin Ali Alava jahtasi 1930-luvulla Valpon etsivänä kommunisteja ihan työkseen, niin että luulisi hänen oikeastaan tuollaisen asian tienneen.

 Raoul Palmgren kirjoitti 1966 tutkimuksen työväenkirjallisuudesta ja analysoi siinä sangen perusteellisesti myös Vallin ”Liekeissä” teoksen. Hän pohtii jopa ”Hannes Valtimon” mahdollisia esikuvia – eikä yllättäen mainitse Verner Lehtimäkeä. Ei voi välttyä ajatukselta, että kyseessä on tietoinen vaikeneminen. Vasemmistolaisena työväenkirjallisuuden tutkijana Palmgren tunsi epäilemättä hyvin sisällissodan tapahtumat, ja niin ikään hän oli tarkkaan perillä Konrad Lehtimäen  elämänvaiheista. Miksi Palmgren sitten olisi sivuuttanut Vernerin tahallaan?  Luultavasti ”Hannes Valtimon” ja hänen todellisen esikuvansa rinnastus olisi ollut poliittisesti turhan kiusallinen. Siinä, missä Vallin punainen sankari kärsi marttyyrikuoleman valkoisten teloittajien edessä, joutui esikuva kaksikymmentä vuotta myöhemmin samasta vallankumousaatteesta siinneen terrorin uhriksi.

 Muutamassa myöhemminkin kirjoitetussa teoksessa Verner Lehtimäki esiintyy merkittävänä sivuhenkilönä. Anneli Toijala kuvaa kirjoissaan ”Punainen maa, valkea meri” ja ”Merten takaa tulleet” Verneriä sekä Tampereella että Muurmannin Legioonan parissa. Toijala näyttäisi ottaneen henkilöhahmonsa ainekset lähinnä edellä mainittujen vapaussotakirjailijoiden kuvauksista, siinä määrin karkea ja mahtaileva roisto hänen Vernerinsä on.

Erkki Lepokorven ”Käy ruusutkin kukkimaan” esittelee tarmokkaan ja aikaansaavan, mutta jossain määrin omalaatuisesti, miltei lapsekkaasti käyttäytyvän punakomentajan. Lepokorpi lienee hankkinut kirjaansa aineistoa haastattelemalla tamperelaisia punaveteraaneja. Onkin helppo kuvitella Turun puolesta tulleen päällikön näyttäytyneen tamperelaisten rivimiesten silmissä juuri mainitun kaltaisena.

 TV-elokuvassa ”Pako punaisten päämajasta” esiintyy lukuisia Tampereen punaisia johtomiehiä, päähenkilönä ristiriitainen Ali Aaltonen. Käsikirjoittaja Anssi Apajalahti on tehnyt Verner Lehtimäestä ja Hugo Salmelasta sangen sympaattiset hahmot, konnaroolien mennessä Aleksanteri Vastenille ja Tuomas Hyrskymurrolle. Sen valkoisen rauhanneuvottelijankin ampuu Vasten.

Jari Tervon romaanissa "Troikka" tapaamme Vernerin lähdössä läpimurtojoukkoineen Näsijärven jäälle. Lyhyt tuokiokuva väläyttää punapäällikön ratsastustaitoja ja tappionkin hetkellä vahvaa auktoriteettia.

Anneli Kannon "Veriruusuissa" Vernerillä on melko huomattava sivurooli, koska hänellä on suhde päähenkilöihin lukeutuvan Martan kanssa. Kuvaus perustuu löyhästi tositapahtumiin, mainittua suhdetta myöten. Vernerin kuva on todenmakuinen ja kaunistelematon. Yksityiskohdissa kirjailija ei ole juuttunut  faktoihin, kirjassa Verner mm. lähtee  Tampereelta junakyydillä.

Entä Vernerin oma kirjailijaveli, Konrad Lehtimäki? Eikö hänen tuotannossaan näy mitään viitteitä pikkuveljien seikkailukkaasta elämästä?  Ei näy – tai tavallaan kyllä näkyykin. Omaelämäkerrallisessa kirjassaan ”Taistelija” Konrad sivuutti aikuisikään päässeet veljensä ja sisarensa kokonaan, kirjan päähenkilön sisarukset kuolevat kaikki jo pieninä. Sisällissodan tapahtumia hän ei kuvannut juuri lainkaan. Mutta hiukan yllättävästi, joitakin vuosia ennen sisällissotaa kirjoittamassaan kirjassa ”Ylös helvetistä” Konrad kertoo kahdesta lentäjätoveruksesta. He taistelevat vallankumouksen kaltaisessa sodassa ja osallistuvat uuden lentokoneen kehittämiseen. Tähän tapaan Vernerin ja Jalmarin elämä tuli sittemmin kulkemaan. Tokkopa Konrad Lehtimäellä kuitenkaan profeetan kykyjä oli. Kaiketi veljekset jakoivat kiinnostuksen tekniikkaan ja lentämiseen, ja pikkuveljet elivät todeksi sen minkä Konrad kirjailijana uneksi.

 Verner Lehtimäen kirjallinen muotokuva on sangen moni-ilmeinen. Vaiettu vallankumoussankari, patamusta maanpetturi – ja kaikenlaista siltä väliltä. Hyvin häneen soveltuvat myös Kaarlo Kramsun säkeet eräästä toisesta tappion kärsineestä suomalaisesta kapinajohtajasta:

 Hänt’ ajan hurjan myrskyihin
vei oikut onnetarten
hän sopi niihin kuitenkin
kuin tehty niitä varten.